KUINKA MUUTTUA PIIRROSHAHMOKSI?

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Eli kuinka tehdä itse sarjakuvamainen käsilaukku nopeasti ja edullisesti.



Vuosi sitten Lookbookia selaillessani ihmettelin sarjakuvamaisia olkalaukkuja, jotka näyttivät siltä kuin ne olisi lisätty kuvaan photarilla jälkeen päin. En kuitenkaan vaivautunut ihmetykseltäni selvittämään laukkujen valmistajaa. Vähän aikaa sitten kuitenkin Pupulandian Jenni postasi samaisista laukuista, ja samalla minulle selvisi että ne ovat JumpFromPaper -nimisen brändin tuotteita. Hurjan siistejä!

Kuva eBay
Aloin himoita jotain noista laukuista - tavallaan. Nimittäin olisihan tuollainen tosi siisti, mutta toisaalta, missä sellaista tulisi käytettyä? Festareilla? Aika kallis laukku pelkäksi hassutteluasusteeksi. eBaysta löytyy toki kiinalaisia kopioita veskoista, mutta äh, kaikista hienoimmat laukut oli myyty loppuun. Ja ei tunnu kovin kivalta ostaa kopiolaukkua.


Kuva JumpFromPaper


Ajattelin, että tuollainen clutch olisi ehkä järkevin. Sillä olisi hintaa 30 euroa, ei siis ihan huikeasti. Kuitenkaan tuo malli ei ehkä ole mun lemppari, joten mitä vaihtoehtoja jääkään? No teen tietenkin itselleni sarjakuvamaisen käsilaukun.





Tarvikkeet:
  • kirjekuorikäsilaukku / suurehko lompakko (aina parempi olisi vaivautua ompelemaan täsmälleen oikean mallinen laukku!)
  • kangasvärejä
  • tussi (kangastussi tai permanenttitussi)

Kuvassa näkyvä pinkki lompakko on Monkista, enkä oikein ole käyttänyt sitä aikoihin, joten se sopii tähän projektiin hyvin. Kangasvärit on peräisin mun äidiltä, se on ostanut ne monta vuosikymmentä sitten. Melko hyvää tavaraa siis, kun on näin hyvin säilynyt seuraavankin sukupolven tuunailuihin. :D 

Kangasväreistä käytin vain punaista ja valkoista (=vaaleanpunainen) sekä erikseen valkoista. Mustat kohdat maalasin kangasvärillä ja tarkkuutta vaativat kohdat tein permanenttitussilla.

Kannattaa aloittaa työ suunnitelman tekemisellä. Laukun perspektiiviä pitää miettiä tovi ja se vaatiikin hieman keskittymistä ja hahmotuskykyä. Suunnitelman voi piirtää vaikka paperille. 



Nyt tein kyllä tyypilliset miljat, sillä uppouduin niin totaalisesti tähän hommaan, että unohdin ottaa välivaiheista kuvat.. No, flow on sellainen. Jospa kuitenkin valmiista versiosta saisi jotain tolkkua. :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .