KAVERIREISSU PARGASSA

keskiviikko 2. syyskuuta 2015


Blogini linjasta poiketen jaan siis tänään reissupostauksen viime viikkoisesta reissustani Kreikan aurinkoiseen Pargaan. Yksin en suinkaan reissussa viihtynyt, vaan matkaseurueeseen kuului lisäkseni viisi kivaa tyyppiä, joiden kanssa reissu sujui tosi mukavasti. Kiitokset vaan kivasta viikosta heille! 

Matka oli ainakin omalta osaltani melko pienen budjetin reissu, sillä saatiin Tjäreborgin kautta todella hyvä tarjous, joka sisälsi lennot ja hotellin. Lisäksi paikan päällä rahaa kului melko maltillisesti. Lähinnä varoja kului maukkaisiin illallisiin sekä pieniin reissuihin.  

Vaikka Parga on pienehkö paikka, ei meillä kertaakaan käynyt aika pitkäksi. Oikeastaan päinvastoin, nähtävää ja koettavaa olisi riittänyt vielä toiseksikin viikoksi. Yhtenä aamuna kiipesimme korkealle kukkulalle katselemaan huikeita maisemia, toisena päivänä hurautimme vuokra-autolla Ioanninan ja Igoumenitsan kaupunkien kautta Nekromanteionin raunioille. Viimeisimmän reissun taas teimme  laivalla Antipaxoksen kautta Paxoksen saarelle.  


Vaikka kuvailemani perusteella matkamme muistuttaa paljon aktiivilomailua, ehdimme kyllä hyvin myös oleilemaan ja makoilemaan rannalla.  Mielestäni paikka on juuri passeli tällaiselle isommalle porukalle, jossa jokaisella on hiukan erilaiset tavoitteet ja odotukset reissulta. Jokaiselle oli siis jotain tarjolla. Luulen itse asiassa, että poikakaverin kanssa kahdestaan kivoja reissuja ei olisi huomannut toteuttaa.





Nekromanteionin rauniot Mesopótamon auringonlaskussa.

Vaikka matkaseurueestani moni oli jo käynyt Kreikassa aiemmin, oli tämä minulle ensimmäinen kerta. Tykkäsin todella paljon maan kulttuurista, hyvästä ruoasta ja ystävällisistä ihmisistä. Veikkaan, että täytyy lähteä vielä toistekin!


Olisin voinut kirjoittaa matkasta melkein romaanin, minkä jätän kuitenkin tällä kertaa välistä. :D Postaus toimii lähinnä kuulumisten jakamisena ja eräänlaisena merkkinä siitä, että nyt on aika palata takaisin arkeen. Sopivasti syyskuukin vaihtui yöllisen paluulennon aikana!



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Milja ja Muoviruusut 2014-2015 / Design: Milja .